T

Tänään vietetetään Helsinkiläisen Oluen Päivää

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 261 vuotta Suomen ensimmäisen teollisen olutpanimon perustamisesta. Panimoravintola Bryggeri Helsinki on ryhtynyt juhlistamaan maaliskuun 3. päivää Helsinkiläisen Oluen Päivänä.
Tänään klo 14 alkaen Bryggerissä toimittaja Sakari Nupponen kertoo Suomen panimoteollisuudesta ja Helsingin oluenpanijoista maan itsenäistyessä vuonna 1917. Haastateltavana on Helsinki-Seuran puheenjohtaja Martti Helminen.

Suomen ensimmäinen kaupallinen pnaimo perustettiin nykyisen Eteläranta 10 kohdalle Helsinkiin vuonna 1756. SKY-FOTO Möller, 1970-1979, Helsingin kaupunginmuseo.

Helsingissä on pantu olutta yhtä kauan kuin kaupungissa on ollut asukkaita eli pian 500 vuoden ajan. Alkuaikoina olutta valmistettiin talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.
Helsinki oli 1700-luvun puolivälissä ruton jäljiltä vain pikkukaupunki, jossa oli parisen tuhatta asukasta. Kaupungissa oli 39 olutporvaria, joilla oli oikeus sekä valmistaa että myydä omaa olutta.
Tunnettuun kauppiassukuun kuulunut Johan Sederholm rakennutti yhdessä liikemiestovereidensa kanssa Stora Bryggerin silloisen kaupungin reunamille. Panimo tarvittiin ensisijaisesti tyydyttämään Suomenlinnan rakentajien janoa. Viaporin linnoituksen tuhansien rakentajien palkkaehtoihin kuului päivittäinen olutannos.
Vain vuosi panimon perustamisen jälkeen eli 1757 valmistui Sederholmin kauppiastalo Senaatintorin kulmaan. Sitä pidetään Helsingin vanhimpana kivitalona.
Bastmanin olutpanimon (per. 18.6.1919) työntekijät ryhmäkuvassa. Kuva: Eric Sundstöm, 1919, Helsingin kaupunginmuseo

Stora Bryggeriet ei menestynyt olutbisneksessä. Valtio lunasti sen 1775 ja muutti viinapolttimoksi. Vanhassakaupungissa Koskelan tilalla aloitti Österbergin panimo vuonna 1799.
Nämä Helsingin kaksi ensimmäistä alan yritystä siirtyivät 1820-luvulla Sinebrychoffille. Nikolai Sinebrychoffin rakennuttamat panimo ja polttimo valmistuivat Hietalahteen 1823. Panimo pysytteli samalla paikalla 170 vuotta siirtyäkseen Keravalle.
Nykyisin Helsingissä toimii kahdeksan pienpanimoa eli Bryggeri Helsinki, Il Birrificio, Ohrana Panimo & Krouvi, Panimoravintola Bruuveri, Perhon Panimo, Stadin Panimo, Suomenlinnan Panimo, Teerenpeli Kamppi ja Vallilan Panimo.
Aktiebolaget P. Sinebrychoff Bryggeri i Helsingfors -mainosjuliste. Keskellä valokuvassa Sinebrychoffin panimo Hietalahdessa, Helsingin kaupunginmuseo.

CategoriesJuomat Olut

Facebook Comments