Mikäli talouden ympärillä vallitseva tunnelma on tuntunut hetken aikaa miellyttävämmältä kuin vuosiin, kyse ei liene ainoastaan keväästä rinnassa. Suomalainen matkailutoimiala on virkistynyt merkittävästi ulkomaalaisten vierailijoiden osalta, ilmenee Tilastokeskuksen aineistosta.

Ulkomaalaisten yöpymiset ovat kasvaneet yli seitsemäntoista prosenttia jo kolmen kuukauden ajan verrattuna edeltäneeseen vuoteen.

Ulkomaalaisten vieraiden yöpymiset kääntyivät kasvuun vuoden 2015 lopussa, mistä asti kasvu on ollut useamman prosentin luokkaa. Todelliseen rynnistykseen lukemat lähtivät loppuvuodesta 2016.

Eniten kasvava ryhmä ovat kiinalaiset matkustajat, kuten Viisi Tähteä uutisoi taannoin. Kiinalaiset muodostavat jo viidenneksi merkittävimmän kävijäryhmän kotimaan matkailutilastoissa venäläisten, ruotsalaisten, saksalaisten ja brittien jälkeen.

Hetkellisesti Helsingin katukuvasta kadonneet venäläiset matkaajat näyttävät tekevän paluuta. Esimerkiksi helmikuussa 2017 venäläiset matkailijat yöpyivät Suomessa huimat seitsemänkymmentäkaksi prosenttia enemmän kuin samana ajankohtana edellisenä kalenterivuonna.

Ulkomaalaisten yöpymisten kasvulukemat jakaantuvat vaihtelevasti eri puolille Suomea, mutta hellivät muun muassa Lappia. Jopa kahdenkymmenen prosentin kasvu on merkittävää myös talouden tunnuslukujen tasolla, sillä Lapissa vierailee vuosittain reilusti yli miljoona ulkomaalaista matkailijaa.

Etelä-Karjalan vetovoima näyttää piristyneen ulkomaalaisten vierailijoiden yöpymisten saralla, mistä lienee kiittäminen venäläisiä vieraita. Maakunnan vetovoima on kasvanut yli kaksikymmentä prosenttia vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana.

Myös Helsingin turismi voi hyvin, sillä ulkomaalaisten vieraiden yöpymiset ovat kasvaneet alkuvuodesta noin viisi prosenttia verrattuna vastaavaan ajankohtaan edellisenä vuonna. Pääkaupunki vastaanottaa noin kaksikymmenä prosenttia ulkomaalaisista matkustajista, joten maltillinenkin kasvu vaikuttaa koko Suomen talouden tolaan suotuisalla tavalla.

Facebook kommentit