S

Salve avaa ovensa Helsingissä

Viime kuukausina runsaasti keskustelua herättänyt helsinkiläinen Ravintola Salve avaa ovensa perjantaina. Helsingin vanhimpiin ravintoloihin kuuluva Salve on perustettu 1897.
Salve muutti kesän aikana uuteen kiinteistöön Hietalahden satama-altaan toiselle puolelle.
”Pakkasimme kaikki muistorikkaat esineet mukaamme ja siirryimme 183 miehen mittaista askelta itään. Olemme säilyttäneet samat ikkunateippaukset ja seinien värit sekä entisen mittakaavan tilaratkaisuissa. Lisäksi sali on saanut upean laivakannen näköisen puulattian”, esittelee Salven ravintolapäällikkö Antti Riit’aho.
Salven sisutuksen on toteuttanut miljöösuunnittelija Tapani Hirvi. Keittiö on aiempaa tilavampi ja toimivampi, joten Salven kuuluisista silakoista pääsee nyt nauttimaan entistä useampi asiakas.
Salve 3Uutta Salvessa on Galleria Ortonin kanssa yhteistyössä rakennettu taideseinä, johon tulee esille Salven asiakaskuntaan kuuluneiden edesmenneiden taiteilijoiden Juhani Harrin, Kain Tapperin, Ukri Merikannon ja Tapani Mikkosen teoksia. Seinällä nähdään myös kantapöydässään edelleen istuvien Jorma Hautalan, Matti Peltokankaan, Olavi Pajulahden ja Tarja Teräsvuoren töitä.
HOK-Elanto osti Salven liiketoiminnan vuonna 1990 ja jatkaa sitä edelleen. Uusi kotisatama sijaitsee Bulevardin puolella, osoitteessa Hietalahdenranta 5 C.
Kuvat: Jari Etelälahti.
 

CategoriesRavintolat

Facebook Comments