Tutkijat saavat harvoin palautetta työstään. Tieteellisiä ansioita arvotetaan tieteellisillä foorumeilla, joten jo se, että tekstejä ylipäätään julkaistaan, on se kaikkein tavoitelluin palkinto. Tämän jälkeen palautteen kaltaista voi lukea muista tutkimuksista, joissa omiin teksteihin saatetaan viitata. Edelleen julkaisujen määrät vaikuttavat taustalla hyvinkin voimakkaasti, kun tutkijat kilpailevat vaikkapa professuureista ja rahoituksista.

Järjestelmä on tietenkin kieroutunut, mutta paremman puutteessa tällä hetkellä vallitseva.
Tämän palstan kaltaiset mahdollisuudet ovat siksi tutkijalle mahtavia tilaisuuksia popularisoida tieteen välillä reaalimaailmasta irtautunutta maailmaa.

screen-shot-2016-10-06-at-14-11-14Kuten arvata saattoi, sain ensimmäisestä kolumnistani varsin vähän palautetta. Paras palaute taisi olla jonkin Facebook-keskustelun yhteydessä. Joku kommentoi: ”Sanottiinko tuossa siis mitään?” Syntynyt keskustelu meni vitsiksi, ja eihän siinä mitään. Viini on hauska asia. Kommentti ja syntynyt keskustelu kuitenkin osoittivat, että viesti ei tavoittanut yleisesti lukijakuntaa. Siis mikä viesti?

Mitä kolumnistina toimivalta tutkijalta voidaan odottaa? Puhun tässä kolmannessa persoonassa, mutta tietenkin itsestäni. Jotain faktatietoa joistakin asioista tai asioiden keskenäisistä yhteyksistä kenties? “Alkoholin matkustajatuonti on kasvanut ja kokonaiskulutus siinä samalla”, tutkija kommentoi. “Tilastoitu alkoholin kulutus on selvästi vähentynyt”, tutkija muistuttaa.

Ilmiöt eivät koskaan ole yksiselitteisiä, vaikka lukijat niin toivoisivat. Journalistit niin ikään haluavat kaivaa tutkijoilta selkeitä vastauksia kysymyksiin, joihin sellaisia ei usein ole saatavilla.

Näkisinkin, että tutkijan tehtävä on ennen kaikkea selventää, mistä erilaiset näkemykset – vaikkakin sitten olisivat jonkinlaisiin selvityksiin perustuvia – kumpuavat. Vasta tämän jälkeen voidaan esittää oma arvio todellisuudesta.

Tutkijoita moititaan usein siitä, että he kirjoittavat toisilleen ja saarnaavat uskovaisille

Kuten alussa totesin, tämä on ainakin osittain totta. Siksi tieteen popularisointia tarvitaan, mutta popularisoinnin ei tarvitse tarkoittaa lukijan aliarvioimista. Tästä syystä en jatkossakaan tule esittämään mustavalkeita tosiasioita (sosiologiassa sellaisia on aika vähän) enkä saarnaamaan minkään jonkin yksittäisen asian puolesta. Jos lukijat kuitenkin onnistuvat kaivamaan jotain rivien välistä, lienen onnistunut.

Ennen kaikkea pyrin herättämään ajatuksia ja toisaalta kannustamaan lukijoita kehittämään omaa lukutaitoaan, mitä tulee tilastoihin tai lukemattomiin selvityksiin, joita usein tutkimuksiksikin kutsutaan, ja joita uutisoidaan koko ajan entistä enemmän.

screen-shot-2016-10-06-at-14-12-30Ja ymmärrettäväähän se on. Kirjoittamalla tutkimuksista omalle agendalle on helppo saada ainakin näennäistä vahvistusta. Joskus kuitenkin kannattaa lukea otsikkoa pidemmälle ja perehtyä, edelliseen esimerkkiin nojaten, mihin esimerkiksi alkoholijuomien matkustajatuonnin tilastointi perustuu. Säästän vaivan. Se perustuu tasaisin väliajoin toistettaviin 500 ihmisen puhelinhaastatteluihin. Kävijämäärät, tuonnin volyymit, kulutusluvut – kaikki ovat kuitenkin suhteellisia. Tulevissa kirjoituksissani saatankin palata tähän ongelmakenttään; esimerkiksi puhelinhaastattelujen luotettavuuteen.

Klassinen esimerkki on se, että miehet liioittelevat seksikumppaneidensa määrää ja naiset vähättelevät. Mitenhän alkoholituonnin kanssa?

Jos unohdetaan journalistit, tällä hetkellä aktiivisimmat keskustelijat löytyvät alan sisältä. Ruokaeliitin kokoontumisissa lavalle astuvat samat hahmot yhtä aikaa käsityöläisen, taiteilijan, filosofin, ekologin ja tulevaisuudentutkijan hahmossa. Kuka tässä lopulta saarnaa uskovaisille?

screen-shot-2016-10-06-at-14-33-56

Tilanne on ajautunut siihen, että yleisö vieraantuu tieteellisestä kirjoittamisesta, koska yhteinen kieli puuttuu. Keittiömestareilla ja foodieilla (en ole vieläkään keksinyt tälle suomenkielistä vastinetta – lieneekö edes tarpeen?) on yhteinen kieli, mikä helpottaa kommunikointia ja viestin läpivientiä. Tästä näkökulmasta tutkimuksen ja suuren yleisön välinen kuilu on ylittämätön, ja vain harvoin törmää tapauksiin, joissa ammattitaitoa ammennetaan molemmista maailmoista.

Journalismia ohjaavat voimat ovat erilaisia eri kentillä. Tietyssä mielessä minäkin voisin tällä palstalla alistua klikkien metsästämiseen, jolloin taas joutuisin luopumaan tutkijuuteen ainakin periaatteessa liittyvästä autonomisuudesta. Näkisinkin, että mitä enemmän journalistit tai vaikkapa keittiömestarit astuvat tutkijoiden kentälle, sitä enemmän tutkijoiden täytyisi osata tuoda ajatuksiaan esiin. Parhaimmillaan tämä voisi saada aikaa dialogia eri osapuolten välillä, vaikka viesti ei kaikille helposti aukeaisikaan.

(Inspiraation lähteenä: Bourdieu, Pierre & Haacke, Hans (1997 [alkuteos 1994]) Ajatusten vapaakauppaa [Libre-Echange]. Kustannusosakeyhtiö Taide. Helsinki.)

Pekka Mustonen

screen-shot-2016-09-14-at-11-23-20Kirjoittaja on kaupunkilaisiin elämäntapoihin keskittynyt taloussosiologi, joka työskentelee Helsingin kaupungilla erikoistutkijana. Mustosen rakkaimpia harrastuksia ovat päämäärätön haahuilu karuissa kaupunkimaisemissa, viinipullojen valitseminen etiketin perusteella sekä analyyttisten havaintojen tekeminen ympäröivästä kulttuurista.

Facebook kommentit