R

Ravintolaväen oma sunnuntaiklubi avautuu Helsingissä

Helsinkiläinen yökerho Maxine käynnistää Sunday Clubin yöelämän ammattilaisia silmällä pitäen. Sunnuntai on perinteisesti ollut juhlapäivä varsinkin ravintola-alan työntekijöille, mutta viime aikoina se on kuitenkin kärsinyt pitkään avoinna olevien paikkojen puutteesta.
Yöelämä on yleisesti piristynyt viimeisen vuoden aikana. Näin ollen myös alan työntekijät ansaitsevat oman juhlapäivänsä.
”Varsinkin pääkaupungissa osassa paikkojammes amppanjaindeksi ja loistava meno alkaa muistuttamaan jo yökerholiiketoiminnan hyviä vuosia 2000-luvulta. Hesperian Siperia-klubi ja Onnelan sunnuntait ovat vain kaukainen muisto meille alan vanhoille pieruille alamme osaajien pääpäivästä. Me pyrimme nyt luomaan sunnuntaista jälleen tämän alan raatajille ja vuorotyöläisille myös kunnon bilepäivän Maxineen”, perustelee sanoo Night People Group Oy:n toimitusjohtaja Antti Raunio.
Kampin kuudennen kerroksen yökerho järjestää sunnuntaibileet tästä illasta alkaen tarkoituksenaan tarjota ikimuistoiset sunnuntait kaikille tasokasta juhlimista arvostaville yöihmisille.
”Huolimatta siitä, että paikalla toivotaan näkyvän alan ammattilaisia, kaikki ovat tervetulleita Maxinen Sunday Clubiin viettämään ikimuistoisia sunnuntai-iltoja”, Raunio sanoo.
Sunday Club toimii Maxinessa joka sunnuntai klo 22-04. Osoite on Urho Kekkosen katu 1.

CategoriesRavintolat

Facebook Comments