R

Ravintola Palace in memoriam

Merkittävä osa suomalaista ravintola-aikakautta siirtyi torstaina historian lehdille, kun 64 vuotta Helsingin Etelärannassa toiminut Ravintola Palace lopetti toimintansa. Perinteinen joululounas jäi maineikkaan ravintolan viimeiseksi ateriaksi. Palace ovet avautuvat yleisölle vielä ensi keskiviikkona pidettävää irtaimiston huutokauppaa varten.

Eteläranta 10. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Eteläranta 10. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Palace Hôtel avasi ovensa yleisölle elokuussa 1952 heti Helsingin olympialaisten jälkeen. Toiminta käsitti alussa arkkitehti Viljo Rewellin suunnitteleman talon 9. kerroksessa sijainneen hotellin, 10. kerroksen ravintolan sekä 11. kerroksen saunat ja baarin. Hotellitoiminta rakennuksessa loppui vuonna 2009.
Ravintola Palacen maine suomalaisessa gastronomiassa on legendaarinen. Se sai ensimmäisenä Suomessa Michelin-tähden vuonna 1987, jolloin edesmennyt Eero Mäkelä oli keittiöpäällikkönä. Monet alan huippua edustavat keittiömestarit ovat saaneet oppinsa Palacessa.
Palacen irtaimen omaisuuden huutokauppa on keskiviikkona 28. joulukuuta klo 10. Myytävänä oleva irtaimisto koostuu Palacen koko historian ajalta ja siihen voi tutustua etukäteen verkossa.
Vuokrasopimuksen päättyessä kaikki oikeudet Palace–brändiin siirtyvät talon omistajayhteisöille. Näihin kuuluvat Palace Ravintola Oy:n aputoiminimet liitännäisineen sekä rakennuksen katolla oleva ja kaupunkikuvaan olennaisesti kuuluva valomainos.

CategoriesYleinen

Facebook Comments