R

Ravintola C siirtää toimintansa Rekolan maatilalle elokuussa

Jotkut ideat ovat niin ilmeisiä, että niistä kuullessaan hämmästelee, miksei ajatusta ole toteutettu jo ajat sitten. Yleensä tämä on merkki siitä, että idea on poikkeksellisen hyvä. Niin tälläkin kertaa, kun Ravintola C:n keittiömestari Ilkka Isotalo siirtää keittiönsä läheisen maatilan tiluksille.
Tamperelainen Ravintola C järjestää elokuussa muutaman illan mittaisen pop upin biodynaamisesta maanviljelyksestä tunnetun Rekolan navettarakennuksessa. Noin 30 kilometrin päässä Tampereen ytimestä sijaitseva Rekola on C:n pitkäaikainen raaka-ainetoimittaja.
Tarjolla tulee olemaan pitkääkin pidempi menu, joka koostuu paitsi Rekolan kasviksista, myös muusta Isotalon kyökkifilosofian mukaisesta appeesta, joka on eettistä, ekologista ja lähellä tuotettua. Kattauksia on tarjolla vain yksi per ilta ja mukaan mahtuu 28 nopeinta.
Matka illalliselle taitetaan ravintola C:n järjestämällä linja-autokuljetuksella, joten tunnelma lienee katossa.
Annoksissa tullaan nauttimaan pääasiallisesti kasviksia, mutta luvassa lienee myös Längelmäveden kuhaa, haukea tai muikkua, mahdollisesti myös rapuja, Kohokohdat.fi:n sivuilla kerrotaan.

Rekola Pop Up on avoinna 1.-5.8. Menu kustantaa 78 euroa, mitä voi pitää erittäin edullisena, etenkin, koska hinta sisältää kuljetuksen Tampereelta pääkallopaikalle ja takaisin. Juomat laskutetaan erikseen, koska Suomen alkoholilaki.

Osta lippusi Rekola -Pop upiin täältä!

CategoriesRavintolat

Facebook Comments