Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry hakee paraikaa uutta toiminnanjohtajaa Kristiina Hannulan siirtyessä päihdejärjestöille verorahaa jakavan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n johtajaksi syyskuun alussa.

EHYT ry:n työpaikkailmoituksessa toiminnanjohtajan kerrotaan tekevän muun muassa “tiivistä yhteistyötä rahoittajien kanssa”. Tässä tapauksessa kyseessä on valtio, sillä yhdistyksen miljoonien eurojen toimintabudjetti rahoitetaan Veikkauksen voitoista.

STEA hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista myönnettäviä avustuksia, jotka kohdistuvat sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödyllisiin, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin.

EHYT ry:n tulevasta budjetista päättää vastaisuudessa EHYT ry:n edellinen toiminnanjohtaja Kristiina Hannula sosiaali- ja terveysministeriöön kuuluvan STEA:n johtajan roolissa.

Asetelma on sopimaton: EHYT ry:n rahoituksesta päättää pian henkilö, joka on työhistoriansa ja sidonnaisuuksiensa vuoksi tehtävään jäävi.

Alkoholilain kokonaisuudistuksessa määritellään alkoholimonopoli Alko Oy:n asema ja tehtävät. EHYT ry on johdonmukaisesti puolustanut Alkon monopolitehtävää ja Kristiina Hannula on Alko Oy:n hallituksen jäsen. Hänen kytköksensä yhtiön toimintaan ovat merkittävästi syvemmät kuin EHYT ry:n kansanterveydelliset tehtävät ovat edellyttäneet.

“Useat kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset kertovat, että eniten alkoholin kulutukseen vaikuttavat ne moneen kertaan julkisuudessa mainitut kolme asiaa eli saatavuus, hinta ja mainonta. Tämän vuoksi meidän ei esimerkiksi kannata luopua Alkon monopolista tai asettaa entistä vahvempia alkoholijuomia kauppojen tarjouskilpailuun”, Hannula toteaa valtion omistaman Altian haastattelussa.

“Prosenttirajan muutoksella murretaan myös Alkon monopolia, jolla on suomalaisten vankka kannatus”, Hannula toteaa EHYT ry:n sivuilla.

EHYT ry:n toiminnassa on Kyse Alkon monopoliaseman suojelemisesta. sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii säilyttämään säätelyvaltansa alkoholipolitiikassa ja hyödyntää EHYT ry:tä tehtävässä.

Ei ole ihme, että Kristiina Hannula on toiminut kaikissa kolmessa organisaatiossa. Alkoholipoliittista säätelyvaltaa Suomessa käyttävien joukko on yllättävän pieni, kuten saivat huomata ne 46 hakijaa, joita ei valittu STEA:n johtajaksi.

Sopimatonta on myös EHYT ry:n riippuvaisuus rahoittajastaan, sillä sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. EHYT ry:n kaltaisilla valtiojärjestöillä on sosiaali- ja terveysministeriölle spesifi käyttötarkoitus politiikassa. Lobbaus.

EHYT ry on yksi välineistä, jolla kansanedustajien päitä pyritään kääntämään ministeriön kannalle, silloin kun demokraattisesti valittujen edustajien mielipiteet eroavat ministeriön linjasta.

Yhdistys harjoittaa vaikuttamista medioiden välityksellä myös kansalaisten suuntaan. Ketunhäntä pilkistää kainalosta, oli sitten kyse monopolijärjestelmän puolustamisesta tai hallituksen kaavaileman politiikan vastustamisesta.

EHYT RY:N KALTAISET jÄRJESTÖT OVAT OSA SUOMESSA VALLITSEVAA DEMOKRATIAVAJETTA, JOka ilmenee selvimmin ALKOHOLIPOLITIIKAN KENTÄLLÄ.

On hetkittäin epäselvää, kuka sosiaali- ja terveysministeriön linjan päättää. Moni muistaa vielä, kuinka lyhyeksi jäi perussuomalaisten Hanna Mäntylän pesti sosiaali- ja terveysministerinä.

Alkoholipolitiikan liberalisoimista kannattava Mäntylä ei kyennyt demokraattisen mandaattinsa turvin vaikuttamaan alkoholipolitiikkaan. Mäntylä erosi ministerin tehtävistä kesken kauden vedoten henkilökohtaisiin syihin.

STM:n alkoholipolitiikan demokraattisen mandaatin puute näkyy kukaties selvimmiten alkoholilain kokonaisuudistuksena tunnettuna farssina, joka on jatkunut jo vuosia, samalla kun hallitukset ovat vaihtuneet.

Ministerit ovat lupailleet lakia käsittelyyn milloin miksikin vuodenajaksi, mutta turhaan, sillä lainsäädännön perinteinen marssitahti ei näytä koskevan alkoholipolitiikkaa.

Lakiin on lisäksi kohdistunut valmistelun aikana sabotaasia.

Ehdotukseen on muun muassa lisätty virkamiesvalmistelun yhteydessä asioita, joista ei ole sovittu puolueiden kesken hallitusyhteistyössä. Yksi esimerkki olivat EU:n perusperiaatteiden vastaiset pyrkimykset kieltää alkoholin etämyynti.

Sosiaali- ja terveysministeriön virkakunta tekee omapäistä politiikkaa ohi hallituksen. Ministeriössä on luotu poliittinen agenda, johon poliitikoita taivutetaan muun muassa EHYT ry:n kaltaisten valtiojärjestöjen, painostuksen ja mediavaikuttamisen avulla.

Kukin voi itse pohtia kuinka huolestuttava vastaava demokratiakato olisi esimerkiksi sisä- tai oikeusministeriössä.

Median on syytä olla valppaana, kun se käsittelee EHYT ry:ltä saapuvia tiedotteita uutisoinnissaan. Pahimmillaan media on tietämättään kumppani poliittisessa vaikuttamisessa.

Pääkirjoitustoimitus / Viisi Tähteä
Kuva: Eeva Mela

Facebook kommentit