N

Nyhtökauran kehittäjä on vuoden vaikuttaja

Elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelä on nimetty Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan Vuoden vaikuttajaksi. Nyhtökauran kehittäjänä tunnettu Kivelä on palkinnon perustelujen mukaan viime aikoina erityisen ansiokkaasti edistänyt alansa tunnettuutta ja vaikuttavuutta sekä tutkijana ja yrittäjänä kekseliäästi soveltanut tutkimuksen tuloksia ja kokemustaan elintarviketeollisuudessa.
”Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on vahvasti mukana kehittämässä uusiutuvien luonnonvarojen vastuullista käyttöä, joten nyhtökaura sopii lisäksi ajatusmaailmaan erinomaisesti”, toteaa dekaani Marketta Sipi.
Kivelä edistää myös tutkimuksen ja elinkeinoelämän välistä vuorovaikutusta, mikä näkyy esimerkiksi opinnäytetöitä ja muita tutkimushankkeita koskevassa yhteistyössä sekä tiedekunnasta valmistuneiden elintarvikealan maistereiden ja tohtoreiden työllistymisessä.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta jakaa Vuoden vaikuttaja -palkinnon tunnustuksena esimerkillisestä ja vaikuttavasta työstä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen saralla. Palkinnon saaja voi olla yksittäinen henkilö, ryhmä, yksikkö tai yhteisö.

CategoriesYleinen

Facebook Comments