N

Natura uudistui lattiasta kattoon – Ravintolan seinästä kasvaa nyt mänty

 
Kun David Alberti ja Anya Sivkova avasivat Naturan Iso Robertinkadulle puolitoista vuotta sitten, Helsingin huomio oli keskittynyt heidän kannaltaan väärälle Robertinkadulle. Pikkuroballe avattiin parin kuukauden sisään neljä ravintolaa, jotka nappasivat mediahuomiosta leijonanosan.
Osalta kunnianhimoisen ravintolan avaus meni kokonaan ohi. Puoliksi tutkan alla lentäminen ei kuitenkaan estänyt asiakkaita löytämästä 28-paikkaista ravintolaa. Kanta-asiakkuuksia muodostui ja ovipumppu lauloi. Alkuinvestointien kuoletus onnistui alle vuodessa.
Ravintoloitsijat päättivät satsata paukut avauksen yhteydessä ruokaan, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi rajallisen budjetin raameissa. Sisustus sen sijaan jäi vähemmälle huomiolle. Siitä seurasi muun muassa ongelmia akustiikan kanssa, kun sali oli täynnä asiakkaita.
Puolitoista vuotta myöhemmin ravintola palaa kesätauolta uudistuneena. Saliin ja keittiöön on investoitu Albertin mukaan liki 150.000 euroa. Se varmistaa omistajille pitkät työpäivät jatkossakin.
– Pistimme tilaan kaiken mitä on kertynyt viivan alle ja vähän päälle, Alberti kertoo.

Lopputuloksessa tummanpuhuvat industriaalit pinnat yhdistyvät suomalaiseen puuhun. Sisustus on onnistunut.
Kun Naturaa katsoo ulkoapäin, silmiin pistää ensimmäisenä käppyräinen männyn oksa, joka näyttää kasvavan ulos suoraan tumman harmaasta seinästä. Eteinen sen sijaan on maalattu saturoituneen oranssiksi. Dramaattista, kyllä, mutta kummallisen toimivaa.

– Kun aloitimme projektin meillä oli näkemys siitä, minkälaisen sisustuksen haluamme luoda. Tiesimme, ettemme tahdo vaaleaa skandityylistä ravintolaa. Haluamme tuoda luonnon Roban urbaaniin, karuunkin ympäristöön. Ateljé Sotamaa suunnitteli sisustuksen, jossa ovat läsnä meidän alkuperäiset idikset, mutta joka on samalla paljon enemmän, hän kertoo.
Ikkunalaudalla on vuoroin sammaleen peittämiä kivenmurikoita, vuoroin kynttilöitä. Siellä täällä katon rajassa roikkuu puunkarahkoja.
– Nämä puut tuossa ja tuolla takaseinällä ovat itse asiassa arkkitehti Kivi Sotamaan landelta. Hän otti kirveen ja sahan ja ryhtyi hommiin, Alberti sanoo.

Naturan ruokaa voi luonnehtia ympäripyöreästi moderniksi eurooppalaiseksi. Annoksissa näkyy Albertin keittiöhistoria. Pohjoinen gastronomia muodostaa pohjan, jonka päällä on nähtävissä kohtuullisen selviä ranskalaisia vaikutteita, mutta myös Baskimaata ja Espanjaa.
– Mulla on aina osteri jossain muodossa mukana listalla. En voisi tehdä listaa, jossa sitä ei olisi, Alberti sanoo.
Neljännes keittiön käyttämistä vihanneksista ja yrteistä tulee Sivkovan äidin tiluksilta Helsingin ulkopuolelta, joten tähän aikaan vuodesta tarjolla on aamulla maasta nostettua tavaraa.

Naturan neljän ruokalajin menu kustantaa 39 euroa, seitsemän 59 euroa ja koko menun hurjastelu 89 euroa.

Restaurant Natura
Iso Roobertinkatu 11
00120, Helsinki
+358 40 689 1111
Aukioloajat
Ke – Su 17-00

CategoriesRavintolat

Facebook Comments