M

Maan huippukokit mittelevät Vuoden porokokki -tittelistä

Edustava joukko Suomen eturivin kokkeja ja keittiömestareita ottaa mittaa toisistaan Vuoden porokokki 2016 -kisassa. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa järjestäjät saivat yhteensä 38 reseptiehdotusta eri puolilta maata. Raati valitsi kahdeksan kilpailuparia Leville 3.-4. marraskuuta pidettävään loppukilpailuun.

Poronkare. Kuva: Vuoden Porokokki ry.
Poronkare. Kuva: Vuoden Porokokki ry.

Levin kilpailu käydään niin sanottuna korikilpailuna, jossa kilpailijat joutuvat yllätyskorin raaka-aineista rakentamaan porosta lämpimän pääruoka-annoksen. Aikaa toteutukseen on kaksi tuntia. Tuomaristo arvioi annokset sokkona tietämättä niiden valmistajia.
Torstaina 3.11. karsitaan neljä kilpailijaparia perjantain finaaliin. Finalistien joukosta nousee yksi pari Vuoden porokokki 2016 -tittelin haltijaksi. Loppukilpailua varten rakennetaan kilpailukeittiöt Levin Hullu Poro Areenalle. Yleisöllä on mahdollisuus seurata kilpailua paikan päällä.
Vuosi sitten voittajiksi taituroivat helsinkiläisen Ravintola Lyonin Tuomas Vierelä ja Petri Niilola.
Loppukilpailuun valitut parit:
Eero Vottonen, Suomen Bocuse D´Or -edustaja ja Oula-Kustaa Keijälä, Ravintola Olo, Helsinki
Tommi Tuominen, Ravintola Demo ja Henrik Packalen, Ravintola Finnjävel, Helsinki
Simo Pietarinen, Ravintola Bronda, Helsinki ja Kristian Vuojärvi, Koskiravintolat Oy, Tampere
Markus Maulavirta, Marcuisine Oy ja Matti Lempinen, Kokkikoulu Espa, Helsinki
Janne Töllinen, Scandic Tampere Station ja Joona Lehto, T:mi JoonaFood, Helsinki
Mikko Pakola ja Niko Lehto, Ravintola Sinne, Porvoo
Ismo Sipeläinen, Ravintola Finnjävel, Helsinki ja Kalle Tanner, Lumo Palvelut, Imatra
Veli-Matti Jälkö ja Janne Nevalainen, Lapland Hotel, Oulu

CategoriesRavintolat

Facebook Comments