K

Kämpin ravintolatarjonta mullistuu: Yume ulos, tilalle yllätysnimi

Hotelli Kämpin ravintolatarjonta läpikäy kesän aikana merkittäviä muutoksia. Vuodesta 2006 asti toiminut ravintola Yume suljetaan 1. heinäkuuta. Samalla Kämp Group aloittaa yt-neuvottelut.

Viiden Tähden tietojen mukaan Yumen tiloihin muuttaa Kasarmikadulla sijaitseva Gastrobar Emo.


Emon Kasarmikadun kiinteistössä on alkamassa mittava remontti, minkä vuoksi Olo Groupiin kuuluva ravintola on etsinyt kuumeisesti uutta osoitetta viimeiset kuukaudet.
Pohjoisista mauista tunnettu Emo avaa ovensa Kämpin rinnalla jo elokuussa, pintaremontin päätteeksi.
Sijainnin vaihtuminen ei tuo muutoksia ravintolan omistuspohjaan, eikä Emon konsepti muutu olennaisilta osin tilojen vaihdon yhteydessä.
Kyseessä ei ole tilapäinen ratkaisu. Olo Groupin vuokrasopimus Kasarmikadulla jatkuu remontin jälkeen, mutta Emo ei ole palaamassa tiloihin.
Viiden Tähden sisäpiirilähde pitää todennäköisenä, että tiloihin tullaan avaamaan vuonna 2018 kokonaan uusi ravintola.
Gastrobar Emo on pian ravintola, joka sijaitsee hotellissa, olematta kuitenkaan hotellin ravintola.
Entistä keskeisempi sijainti ikonisen hotellin yhteydessä lienee Gastrobar Emolle merkittävä mahdollisuus, joka hyödyttänee molempia osapuolia.

CategoriesRavintolat

Facebook Comments