A

Alkoholilaista keskustan kunnallisvaaliase

Olemme koko kesän saaneet ihmetellä perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) ja hänen esikuntansa haluttomuutta viedä alkoholilain kokonaisuudistusta eteenpäin. Vitkuttelulla on selkeä tavoite: päähallituspuolue keskusta ilmiselvästi haluaa siirtää lain käsittelyn ja voimaantulon yli ensi kevään kunnallisvaalien.
Me saamme sietää tätä italialaista lakkoa vielä pitkälle ensi vuoteen. Viiden Tähden saamien tietojen mukaan Rehula ja ministeriön virkamiehet ovat jo kertoneet eduskunnassa, että alkoholilaki annetaan sosiaali- ja terveysministeriöstä vasta kevätkaudella.
Mikäli tässä on totta edes toinen puoli, lain voimaantulo siirtyy vähintäänkin syksyyn 2017, jopa vuoteen 2018. Alun perin uuden lain piti astua voimaan alkavan vuoden alusta.
Sosiaali- ja terveysministeriössä lain hidasta käsittelyä on perusteltu toinen toistaan oudommilla verukkeilla, joista mielenkiintoisin on pienpanimoiden ulosmyyntioikeuden mahdollinen vaikutus Alkon monopoliin.
On kummallista, että tätä pohditaan nyt valtavalla hartaudella. Olisihan tässä ollut aikaa jo kohta 20 vuotta selvittää asian oikea laita. Onhan Suomi ollut Euroopan unionin täysjäsen vuodesta 1995 ja Pienpanimoliittokin on vaatinut panimoille ulosmyyntioikeutta jo vuodesta 1997 lähtien.

KESKUSTA EI AIO RISKEERATA Kunnallisvaalien voittoa lieventämällä alkoholilakia.

Tärkein syy lain hidastelulle näyttää sittenkin olevan 9. huhtikuuta 2017 käytävät kunnallisvaalit, joiden ehdokasasettelu ja vaalityö on polkaistu puolueissa täysillä liikkeelle. Kuntavaaleista keskustan on ehdottoman tärkeää selvitä voittajana, sillä niissä luodaan asetelmat vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.
Viime kuntavaaleissa keskusta menetti koko maassa lähes 50 000 ääntä, joista suurin osa meni perussuomalaisille. Eritoten ropina kävi vanhoillisissa ja perinteisissä kepukunnissa. Nyt on aika iskeä perussuomalaisten kannatukselta viimeinenkin pohja pois.
Kuntavaalit jos mitkä ovat todelliset viinavaalit. Niissä pääsevät paikalliset satraapit saarnaamaan raittiuden ilosanomaa politiikan kylkiäisenä. Ja tätä vaalivoittoa ei keskustassa riskeerata alkoholilain lieventämisellä.

Rehula lykkäämässä lain esittelyn seuraajalleen Annika Saarikolle.

Ja kolmantena ensi kevään saumaan osuu sopivasti keskustan ministerinvaihdos. Rehula jättää paikkansa alkoholiasioissa telaketjulinjaa ajavalle kansanedustaja Annika Saarikolle. Hänet me muistamme varsin hyvin puolentoista vuoden takaisesta kohusta, jossa hän silloisena puolueen varapuheenjohtajana ajoi keskioluita ja kauppasiidereitä Alkoon.
Ministerin vaihtopäivä on vielä sopimatta. Se osuu jonnekin ensi tammikuun ja kesäkuun välille. Oikealla ajoituksella Rehula säästyy ryvettymästä alkoholilain uudistuksen esittelijänä. Ja kun Saarikosta tulee perhe- ja peruspalveluministeri, viime toukokuussa hallituspuolueiden sorvaama kompromissiesitys saattaa mennä vielä monelta kohdin uusiksi.
Alkoholilain kokonaisuudistus on ollut STM:n lakihankkeena jo vuodesta 2011. Nyt se on siirtymässä jälleen kuukausilla eteenpäin. Kansanvallan kannalta lain käsittelyn ja voimaantulon lykkääminen vuodesta toiseen on todella irvokasta.
Suomessa viina on ollut aina hyvä vaaliase. Alkoholilaista keskusta voi saada kuntavaaleihin todellisen täsmäaseen.
20160531-0185-2Heikki Kähkönen. Kirjoittaja on Viisi Tähteä Median toimituspäällikkö.

Facebook Comments