Luontoon heitetty tyhjä olut- tai limsatölkki on tappavaa rehua lehmille. Satoja nautaeläimiä kuolee Suomessa vuosittain luontoon heitettyjen alumiinitölkkien vuoksi. Lisäksi lukuisten maito- ja lihatilojen eläimet kärsivät lasinsirujen ja muovijätteen aiheuttamista haitoista.

Kaakkois-Ruotsin tuottajaliitto arvoi toukokuussa, että noin 5000 lehmää vuodessa joudutaan Ruotsissa lopettamaan luontoon heitettyjen tölkkien vuoksi. Kiusallinen ilmiö on tuttu myös suomalaisilla maatiloilla.

Mtech Digital Solutions Oy:n kyselyyn osallistuneista noin 400 maatilasta lähes joka kolmas (31 %) kertoi menettäneensä lehmän luontoon heitetyn tölkin vuoksi. Sen lisäksi 37 prosenttia vastaajista kertoi lehmänsä sairastuneen tölkkien vuoksi.

Pellolle heitetty tölkki ja muu roska joutuu rehuviljan mukana eläimen ruoaksi.

Teiden varsille heitetyt tölkit päätyvät pelloille ja silppuuntuvat rehun sekaan aiheuttaen lehmille vakavia sisäisiä vammoja. Jopa 76 prosenttia vastaajista kertoi löytäneensä tölkkejä pelloilta ja 58 prosenttia on joutunut poistamaan alumiinisirpaleita rehusta.

Silppurien repimät tölkit ja muut vierasesineet saavat aikaan pahaa jälkeä päätyessään lehmän ruuansulatuskanavaan.

Elämäänsä ja ruokaansa tyytyväinen nautaeläin. Kuva: Pixabay.

”Lehmä ei valikoi syömistään, se syö kaiken, mitä suuhun mahtuu. Jotkut esineet saattavat koteloitua mahaan, jolloin lehmä pärjää. Teräväreunaiset ja repaleiset esineet kuitenkin yleensä aiheuttavat vammoja, jolloin lehmällä on kuolema edessä”, kertoo ProAgrian johtava nurmentuotannon asiantuntija Jarkko Storberg.

Tölkki tappaa lehmän – kerää tölkit pois! -kampanja haastaa yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt keräämään tölkit ja muut roskat pois peltojen vierustoilta ja muualta luonnosta sekä kierrättämään tölkit, lasipullot ja muut kierrätyskelpoiset materiaalit.

 

Facebook kommentit