Tänään tulee kuluneeksi 139 vuotta Eino Leinon syntymästä. Viini ja punssi maistuivat lahjakkaalle ja monisärmäiselle runoilijalle. Tarttuipa hän ahnaasti oluttuoppiinkin.

Armas Einar Leopold Lönnbohm syntyi 6. heinäkuuta 1878 Hövelön talossa, Paltamon Paltaniemellä. Ylioppilaaksi hän valmistui Hämeenlinnan lyseosta 16-vuotiaana 1895.

Kansallisrunoilijan elämä jäi suhteellisen lyhyeksi. Osasyyksi tuotteliaan Eino Leinon elämän hiipumiseen 47-vuotiaana voidaan sanoa hänen viihtymisensä päihdyttävien juomien parissa. Rankkoina juomakausina hän joi itseään säästämättä, maistaen jokaisesta tarjotusta maljasta.

“Jo vuosia ennen kuolemaansa Leino oli hyljeksitty inhimillisten heikkouksiensa vuoksi. Leinon elämäntavat ja ulkoinen olemus peittivät monilta aikalaisilta hänen henkisen suuruutensa ja henkensä saavutukset”, kirjoittaa Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja Esko Piippo.

Runoilija Larin-Kyösti totutti Eino Leinon väkijuomien saloihin.

Hämeenlinnassa Eino Leinon opiskelijakaverina oli vilkas Karl-Gustaf Larsson, joka tunnetaan runoilija Larin-Kyöstinä. “Kössi” totutti nuoren Leinon jalojen juomien pariin, sillä hänen äitinsä toimi ravintoloitsijana.

Eino Leino näytelmän väliajalla Suomalaisessa teatterissa. Pilakuva, Carl Meurinling, 1901. Museovirasto.

“Kotonaan Kyösti tarjosi Einolle joskus olutta ja punssiakin. Kyösti oli paljon kokeneempi alkoholinkäyttäjä kuin Eino”, Piippo kirjoittaa kirjassaan Tarinoita Eino Leinosta.

Ylioppilaaksi päästyään Eino Leino muutti Helsinkiin. Hyvin pian runoilijan tavaksi alkoi vakiintua kompurointi aamuyöllä kotiin ja ryhtyminen sen jälkeen kirjallisiin töihin.

”Ravintolat Helsingissä tulivat runoilijan virkapaikoiksi, asunnoiksi, olohuoneiksi. Leino oli liikkeellä jatkuvasti, vaelsi Kämpista Cataniin, kuten (Arvo) Turtiainen runossaan kirjoitti”, kirjailija Hannu Mäkelä puolestaan pohtii.

Kalevalaishenkisissä runoissa Leinon suhde olueen oli hyvin talonpoikainen ja maanläheinen: “Tuo oli tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, kaatoi kannuhun olutta.” (Tuuri, helkavirsiä I, 1903).

Berliinissä Eino Leino tutustui oluttupiin ja viinikellareihin.

Aitosuomalaisista juuristaan huolimatta Eino Leino oli hyvin kansainvälinen. Ensimmäisen ulkomaanmatkansa hän teki 19-vuotiaana Berliiniin, jossa hän viihtyi hyvin viinikellareissa ja oluttuvissa.

”Kun kaupungin asukas pistää poskeensa höyryävän bierwurstin ja kulauttaa seidein olutta menemään samaa tietä, jota niin monet ennekin ovat menneet, niin voi hyvällä omalla tunnolla paneutua nukkumaan ja nukkua päänsä niin paksuksi kuin rakas Jumala ja korkea esivalöta suinkin voivat syntiseltä ihmisraukalta vaatia”, Leino kirjoitti Päivälehdessä 15.5.1898.

Berliinin tunnelmiin Leino palasi vuonna 1911 Orja-romaanisarjansa ensimmäisessä osassa Työn orja, jossa päähenkilö Johannes Tamminen viihtyi Tiergartenin olut- ja viinituvissa. Niissä kun sai Johanneksen mukaan ”ryypyn, voileivän ja lasin olutta”.

Eino Leino suhtautui kieltolakiin yllättävän myönteisesti – tosissaanko vai piruillen?

Olut oli tiukassa 1900-luvun alun Suomessa. Vuonna 1907 Suomen eduskunta hyväksyi kieltolain, joka astui voimaan lopullisesti 1919. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua panimot joutuivat ahtaalle raaka-ainepulan vuoksi.

Vuoden 1917 valtalaki määritteli kielletyiksi alkoholijuomiksi yli kaksi tilavuusprosenttia sisältävät mallasjuomatkin. Panimoille jäi vaihtoehdoiksi joko miedon rapakaljan valmistaminen tai ovien sulkeminen. Vuonna 1916 Suomessa tilastoitiin 109 olut- ja kaljapanimoa. Seuraavien kolmen vuoden aikana määrä hupeni peräti 60 panimolla.

Eino Leino, 6.7.1918. Museovirasto.

Eino Leino suhtautui kieltolakiin yllättävän myönteisesti. Edes lähipiiri ei tiennyt, oliko Leino tarkoituksella kriittisen ilkikurinen valtaapitäviä kohtaan vai kannattiko hän todellisuudessa kieltolain nuorisoa suojelevaa henkeä.

Suomen kansa ei kieltolakia hyväksynyt eikä juuri kunnioittanut. Sen aikana alkoholin kulutus kasvoi vuosi vuodelta. Leinokin sortui juomaan laitonta pirtua.

”On sanottu, että kieltolaki koitui myös Eino Leinon kohtaloksi. Kieltolaki muutti alkoholin nauttimistapoja miedoista väkeviin. Virosta salakuljetettu väkevä pirtu mursi toistuvasti nautittuna Leinon terveyden”, Piippo toteaa.

Eino Leino menehtyi vuonna 1926. Hän ei ehtinyt nähdä kieltolain kumoutumista. Runoilijalle olut ja viini maistuivat aina hyvässä seurassa. Veljenmaljat kohosivat usein Pöytälaulun viimeisen säkeen sanoin:

Viimein vihdoin on veikkouden malja
olkoon eessämme viini tai kalja
yhdessä istuen oomme me vahvat
kuin kädet, joissa on kalpojen kahvat.
Hurraa!
Eläköön rakas syntymämaa!

Heikki Kähkönen
Artikkeli on alun perin julkaistu Eino Leinon päivänä 6.7.2013.

Facebook kommentit