Helsingin hovioikeuden päätös niin sanotussa Alkotaxi-jupakassa on nostamassa odotettua suuremman myrskyn olutlasissa. STM:n johtaja Kari Paaso myöntää, että uusi alkoholilaki pitää todennäköisesti valmistella osittain uudelleen.

Helsingin hovioikeus toteaa Alkotaxi-ratkaisussaan, että nykyinen alkoholilaki sisältää EU-oikeuden vastaisia säännöksiä. Tällä hovioikeus tarkoittaa nimenomaan, että netistä tilattujen mietojen juomien kuljettamista asiakkaalle kotiin ei voida kieltää – ei nykyisessä, eikä tulevassa alkoholilaissa.

Tämä oli myrkkyä valmisteilla olevalle alkoholilaille ja sen laatijoille. STM:n virkamiehet ovat yrittäneet ajaa uuteen alkoholilakiin oluiden ja viinien nettikaupan kieltämistä ohi hallitusryhmien poliittisen sopimuksen, mikä on herättänyt suurta närkästystä hallituksessa.

Hovioikeus: Nettikaupasta ostettujen Oluiden ja siideriEn kuljetus  kotiovelle on sallittua.

Alkoholilaissa miedoilla juomilla tarkoitetaan enintään 22-prosenttisia tuotteita. Suomessa on kuitenkin asetuksella määrätty, että yli 4,7-prosenttisten juomien myynnnin yksinoikeus on valtiomonopoli Alkolla tilaviiniä ja sahtia lukuun ottamatta.

Uuden alkoholilain valmisteluvastuussa oleva Kari Paaso myöntää Lännen Medialle, että hovioikeuden tulkinnan mukaan lakiesitykseen tulevien enintään 5,5-prosenttisten juomien myynti olisi näin ollen tulevaisuudessa sallittua nettikaupan kautta suoraan kotiovelle.

”Neljäseiskoja (alle 4,7-prosenttisia alkoholijuomia) tai tulevaisuudessa viisvitosia voitaisiin ruveta myymään siellä täällä ja kuka tahansa. Sitähän se tarkoittaa”, pettynyt Paaso sanoo Lännen Median haastattelussa.

Avaako hoviOIkeuden päätös tien pienpanimoden ulosmyynnille?

Eikä siinä kaikki. Nyt onkin aiheellista kysyä, mitä vaikutusta Helsingin hovioikeuden ratkaisuilla on tilaviinien ja sahdin sekä mahdollisesti tulevaisuudessa pienpanimo-oluiden myynnille suoraan valmistuspaikalta.

Alkotaxi-tapauksessa EU-tuomioistuin jätti hovioikeuden arvioitavaksi, vääristääkö Alkon monopoli jäsenvaltioiden välistä kilpailua. Samalla kansallisesti jäi päätettäväksi, onko viinitilojen oikeus myydä tuottamiaan marjaviinejä niiden tuotantopaikalla tulkittava kotimaisen tuotannon suojelemiseksi.

Hovioikeuden mukaan Alkon monopoli ei ole EU-oikeuden vastainen. Samoin hovioikeus katsoo, ettei Suomessa tietyin ehdoin sallittu viinien tilamyynti syrji muita EU-toimijoita.

Eikö yhtä lailla ”tietyin ehdoin” voitaisi sallia myös pienpanimoiden oluiden ulosmyynti syrjimättä EU-alueen muita pieniä valmistajia?

Uusi alkoholilaki tulee voimaan, kun lehti tulee puuhun, jos tulee.

Paason mukaan Helsingin hovioikeuden ratkaisu on vaikuttamassa alkoholilain kokonaisuudistuksen aikatauluun. Lakiesityksen on tarkoitus tulla eduskunnan käsiteltäväksi kolmen viikon kuluttua eli 18. toukokuuta. Näillä näkymin tämä aikataulu ei vappukiireisiin valmistautuvalle STM:lle riitä.

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alusta. Jos ja kun lakiesitys venyy yli eduskunnan kesälomien, me menemme iänikuisella ja perustuslain vastaisella alkoholilailla vielä pitkään. Siinä ehtivät pian tulla vastaan jo vuoden 2019 eduskuntavaalit.

Joka tapauksessa Helsingin hovioikeus on osoittanut, miten alkoholilakia meillä väännetään ja vetkutellaan ensisijaisesti hallintovirkamiesten intresseistä käsin. Alkoholilain kokonaisuudistus on malliesimerkki siitä, miten meillä yhä vallitsee syvälle juurtunut byrokratia, eikä kansanvaltainen demokratia.

Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspäällikkö.

Facebook kommentit