Takavuosina viranomaisten säädökset kielsivät koirien vierailut ravitsemustiloissa. Vuonna 2012 elintarvikeasetus muutettiin vastaamaan Euroopan unionin käytäntöjä. Tämän jälkeen ravintolat ovat saaneet päättää itse kuinka monella jalalla asiakkaat kulkevat. Moni koiranomistaja arastelee silti koiran mukaan ottamista ravintolaan, vanhasta tottumuksesta.

Helsinkiläinen Ohrana Krouvi ja Panimo haluaa viestittää kissankokoisin kirjaimin, että koiran ottaminen oluelle on paitsi sallittua, myös suositeltavaa.

Panimoravintola lupaa pitää koira-asiakkaista huolta tarjoamalla näille erityisesti karvaturreja varten valmistettua Koiraolutta.

“Idea lähti päähänpistosta”

“Idea lähti päähänpistosta. koirat ovat kivoja, joten kyllä niillekin pitää olla jotain maistuvaa tarjolla. Päätin valmistaa Koiraoluen. Talo tarjoaa koirille kierroksen”, Ohranan panija Jani Suomalainen kertoo.

Koirien olut sisältää mausteliemessä keitettyä mallasta ja se on Suomalaisen mukaan testatusti koirien makuun. Ei huolta, hauvojen versiossa ei ole voltteja, joten kenenkään ei tarvitse pelätä sikailevia koiria. Kierros sekä ulkoiluttajalle että ulkoilutettavalle.

 

Facebook kommentit